Search
  • bravenylife

5. Lapset myrskyn silmässä



Vaikka ero onkin suuri elämänmullistus aikuisille, muutos tuntuu varmaankin vielä suuremmalta lasten näkökulmasta. He eivät vielä voi täysin ymmärtää sen syitä samalla tavalla kuin vanhemmat. Siksi onkin valtavan tärkeää että lapsille luodaan turvallinen olo, vaikka asiat ympärillä muuttuvat. He kaipaavat rauhoittelua ja tietoa siitä mitä on tapahtunut, mitä tulee tapahtumaan, milloin ja miksi. Lapset luottavat siihen, että aikuiset tietävät mitä tekevät. Vanhempien tehtävänä on luoda heille turvallisuuden tunne myös vaikeina aikoina. Erotilanteessa aikuisten onkin siirrettävä omat egonsa syrjään ja puhallettava yhteen hiileen lasten hyvinvoinnin suhteen vaikka parisuhde on tullut tiensä päähän.


Onneksi lapset ovat varsin sopeutuvaisia muutoksiin ja voivat tottua hyvinkin nopeasti uusiin kuvioihin. He peilaavat kuitenkin vahvasti vanhempiensa tunnetiloja, joten sillä on suuri merkitys miten aikuiset asiaan suhtautuvat. Itselleni avioero oli järkytys, mutta siitä huolimatta päätimme ex-vaimoni kanssa heti, että hommasta tehdään lapsille niin kivutonta kuin mahdollista. Ja ilokseni voin todeta, että olemme onnistuneet siinä todella hyvin. Olemme edelleen hyvä tiimi kun kyse on lastemme asioista.


Yksi hyvä keino lasten mielialan kohottamiseen muutosten keskellä on hyvien asioiden korostaminen. Kannattaa kääntää heidän huomionsa pois kurjista jutuista keskittymällä kivoihin asioihin. Heille voi vaikka kertoa kuinka kivaa on kun heillä on nyt kaksi omaa kotia. Yksi isän luona ja toinen äidin luona. Ja (luultavasti) enemmän leluja, tavaroita ja vaatteita. Eron myötä lapset voivat myös saada lisää kavereita, sillä fyysisen elinympäristön monipuolistuminen johtaa yleensä myös sosiaalisten kuvioiden laajenemiseen.


Hyvä ystäväni sanoi osuvasti että parisuhde on kuin tiimalasi. Se kääntyy ympäri ensitapaamisella. Pidän tuosta vertauskuvasta. Joissain suhteissa hiekka valuu loppuun nopeasti ja toisissa sen valuminen saattaa kestää vanhuuteen saakka. Lasten ja vanhempien välinen rakkaus on kuitenkin ikuista. Se on immuuni ajan vaikutukselle.




Loppuun vielä muutama neuvo lapsia ajatellen:


1. Älkää syyllistäkö toisianne lasten kuullen. Heidän näkökulmastaan on yhdentekevää

“kenen syy” ero on ollut. Heille isä ja äiti ovat edelleen yhtä rakkaita.


2. Viettäkää paljon yhteistä aikaa ja leikkikää lasten kanssa. Eron aikana lapset kaipaavat vanhempiensa huomiota tavallistakin enemmän.


3. Ilmoittakaa kouluun ja päiväkotiin uudesta elämäntilanteesta, jotta siellä osataan reagoida asiaankuuluvalla tavalla jos lapset oireilevat.

258 views

©2020 by Brave_Ny_Life. Proudly created with Wix.com