Search
  • bravenylife

2. Vertaistukea etsimässä


Kuva: @hopia_photography


Stereotypia suomalaisesta miehestä kaikesta itse selviävänä tuntuu edelleen olevan melko vahva. Miehet eivät puhu tunteistaan eivätkä itke. Paitsi kännissä. Tajusin kuitenkin hyvin nopeasti oman tilanteeni vakavuuden. Ymmärsin etten selviäisi tästä yksin. Minulle tuli suorastaan pakonomainen tarve hakea apua ympäriltäni.


Otin yhteyttä auttaviin puhelimiin, perheneuvoloihin jne. Joka paikkaan oli kuukauden jonot ennen kuin vapaata keskusteluaikaa oli tarjolla. Tai sitten en vaan osannut hakea oikeista paikoista. Tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että koin elämäni ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisin) paniikkikohtauksen.


Sitten muistin että hyvä ystäväni oli aikoinaan käynyt läpi samanlaisen kriisin. Soitin hänelle ja tyyppi lähti luokseni saman tien, kesken työpäivän. Tuo hetki jäi mieleeni kolmesta syystä:

1. se että kaveri jättää työpäivänsä kesken auttaakseen toista, kertoo tosi ystävyydestä.

2. se kertoi myös siitä että hän tiesi kuinka vakavasta asiasta on kyse ja että todellakin tarvitsen apua. Hän oli käynyt läpi saman helvetin ja tiesi että jokainen oljenkorsi on käytettävä, jotta pääsisin takaisin jaloilleni.

3. ymmärsin että tästä kaikesta voi selvitä. Kaverini oli siitä elävä esimerkki.


Vinkiksi kaikille kohtalotovereilleni: Älkää jääkö yksin sängynpohjalle synkistelemään. Jokaisella on toivottavasti ainakin yksi luottoystävä jolle voi puhua kaikesta. Kun kriisi iskee, ota puhelin käteen ja kilauta kaverille!

0 views

©2020 by Brave_Ny_Life. Proudly created with Wix.com